Kuvat:

Vaikka kuvia syntyy lähes viikottain, niiden lisääminen tänne edellyttää koon kanssa kikkailua. Sivuilla näkyvät kuvat eivät ole enää läheskään saman tasoisia kuin kirjoihin liittämäni tiedostot, vaan joudun pienentämään niitä hyvinkin paljon. Tästä syystä en takaa niiden laatua sivustolla.


Crimson road

Crimson road on yksi ensimmäisiä kirjoihin suunnittelemia lauluja, mutta sai lopullisen muodon vasta hiljattain. Suomennoksen ollessa vielä työn alla sitä ei nähdä Hopeakuun helmen uudessakaan versiossa, mutta tämä on Karan laulama kehtolaulu sciirojen menneisyydestä.

 

Lauluja syntyy varsin tiiviiseen tahtiin ja sanoituksia on jo 22-25. Koska soitan kitaraa vain auttavasti, enkä sitten muita instrumentteja kappaleiden säveltäminen esimerkiksi levytystä varten on vielä alkutaipaleella. Monet sanoituksista tavataan niihin liittyvissä kirjoissa, toisia ei ehkä koskaan kuulla ellen sitten opettele säveltämään, soittamaan ja äänittämään julkaisukelpoista musiikkia.