Pedonveriset kansat

Ihmisten lisäksi Gokahdalla elää pedonverisiksi kutsuttuja kansoja, joilla sekä ulkonäköä että kykyjä leimaa jonkin eläimen luonto. Useimmat kansat ovat myös jakautuneet kyvyiltään ja ulkomuodoltaan klaaneihin, jotka voivat sekoittua keskenään luoden 'klaanittomiksi' kutsuttuja jälkeläisiä, tai selvästi jompaan kumpaan klaaniin kuuluvia.

Pedonveriset ovat useimmiten epäluuloisia muita kansoja kohtaan, kun merenkulku on ollut heikkoa ja sodista on liian vähän aikaa. Monet pedonverisistä elävät hyvinkin pitkän elämän ihmisiin verraten ja lisääntyvät paljon hitaammin.

Keskiverto ihmisen eläessä 50-80 vuotta, keskiverto sciiro voi elää 300-500 vuotiaaksi. Tällöin kokemukset ihmisten jo unohtamista sodista ovat vielä omakohtaisia, eivätkä unohdu. Kuitenkin mm sciiroille on tyypillistä saada elinikänään vain kaksi lasta, eli heidän puheissaan pentua tai poikasta. Tämä pätee lähes kaikkiin pedonverisiin, vaikka kansojen sisällä poikkeuksiakin löytyy.

Osan pedonverisistä ollessa ihmistä muistuttavia ulkonäöltään, osa puolestaan ei ole edes ihmisen kaltaisia. Tämä johtuu kansojen erilaisista historioista, vaikka osaa heistä voidaan pitää sukulaiskansoina samankaltaisuuden vuoksi. näin esimerkiksi sciirot ja sudet omaavat samaa alkuperää, joka on muovannut heistä ihmisen kaltaisia.

Esitelläänpä siis hieman, lisään kansoista kertovia osioita sitä mukaa kun heihin kirjoissa päästään tutustumaan.


Sciirot, Kissat

Arodacaria

 

Kissojen kaltaiset pedonveriset, kissojen kansa.

Sciirot ovat tavanomaisessa hahmossaan ihmistä muistuttavia kaksijalkaisia. Ihoa peittää klaanin mukaan määräytyvän värinen nukka, jonka voi huomata vasta hyvin läheltä katsoen, joten silmäänpistävimmät tuntomerkit piilottaen sciirot voivat piiloutua ihmisten joukkoon. Kansa on jakautunut useisiin erilaisiin klaaneihin, mutta vanhojen jo unohduksiin painuneiden sotien aikana lähes puolet klaaneista on tuhoutunut. Sciiroilla on pitkähköt korvat samassa kohtaa kuin ihmisillä, ilvesklaania lukuunottamatta pitkä kissan häntä ja heillä on kaksi muotoa, kaksijalkainen muoto ja petomuoto, joka määräytyy klaanin mukaan suurista tiikereistä pieniin keltaisiin kissoihin.

Osa klaaneista on selvästi vain soturiklaaneja vailla kykyä kuulla tai ohjata maan voimia, kun taas osa on keholtaan heikompia ja keskittyvät ohjailemaan maan voimia ja niiden virtauksia, mm parantamaan haavoja.

 

Sciirot syntyvät täysin ihmistä muistuttavina ja siksi paljon heidän pentujaan on kuollut 'pelastettuna' ihmisten käsissä erehdyksen paljastuttua. Teini-iässä tapahtuu havahtumiseksi kutsuttu muutos, jossa sciiro saa kivuliaasti lopullisen muotonsa.

 

Ensiesiintyminen kirjassa Hopeakuun helmi

 

Tunnetuimpia Sciiroja kirjoissa ovat Tiikeriklaanin Scuri, klaaniton Taishi Nair ja Hopeakuun Sanom

Scirshit, Sudet

Rashigira

 

Susikansa, ihmissudet, joita kutsutaan useimmiten vain susiksi. kaksijalkaiset ja ihmisenkaltaiset sudet omaavat kolme muotoa.

Heille tavanomaisin 'oma' muoto on sudenkorvainen ja -häntäinen ihmismäinen muoto, joka muistuttaa myös sciiroja. kasvonpiirteet kuitenkin paljastavat tässä hahmossa liikkuvan suden, vaikka korvat ja häntä piilotettaisiin. Vinot keltaiset tai pistävän vihreät silmät ovat selvästi petomaiset ja korkeat poskipäät korostavat niitä.

Petomuoto on väreittäin jakautunut neljäksi erityyppiseksi nelijalkaiseksi sudeksi, joista harmaasusi on kaikkein pelätyin. tässä muodossa sudet muistuttavat erehdyttävästi sudeksi kutsuttuja koiraeläimiä.

Ihmismuoto on nimensä mukaan erehdyttävästi ihmistä muistuttava ja legendat väittävät ihmisten eriytyneen susista synnyttyään karvattomina ja kyvyttöminä muuttamaan muotoaan.

 

Susilla on neljä klaania, ruskeasudet, harmasudet, mustasudet ja valkoiset sudet. jokaisella klaanilla on erilaiset luonteet ja kyvyt.

 

Ensiesiintyminen kirjassa Tanssivien puiden metsä

Tunnettuja susia kirjoissa ovat Harmaasuden Ijaki, Harmaasuden Lila, sekä Valkoisten sutten Treishao ja Shade

Scitorit, kotkat

Miyatogi

 

Kotkien kansa, kotkat ovat siivekäs ihmisenkaltainen kansa. heillä ei ole varsinaisesti klaaneja, mutta siipien ja petomuodon sulkasato poikkeaa hieman yksilöstä toiseen ja erottaa herkästi naiset miehistä. Naisille tyypilliset kirjavat siivet ovat miehillä harvinaisia yksiväristen joukossa ja toisinpäin.

Kotkat ovat moniavioisia ja huolettomia. Heillä on kaksi muotoa, joista toinen muistuttaa siivellistä ja pyrstöllistä ihmistä ja toinen petolintua, joita sitten onkin vaikea rajata klaaneihin monimuotoisuuden vuoksi. sanottaisiinko että variaatiota löytyy eri kokoisista ja värisistä, suurista kotkista pieniin haukkoihin jakaikkea siltä väliltä.

Tavanomaisimman muotonsa vuoksi uteliaita ja merten ylikin tutkimuksia tekevän kansan jäseniä on ihmisten joukossa erehdytty usein pitämään enkeleinä, vaikka merenkulkijat kertovatkin kokemuksistaan kotkien kansan parissa.

 

Ensiesiintyminen kirjassa Tanssivien puiden metsä

 

Tunnettuja scitoreja kirjoissa ovat Hueshin ja Vivanne




Shamjanit

Miyatogi

 

Shamjanien todellista luontoa tunnetaan hyvin huonosti. Heidän pedonverensä oletetaan olevan jonkinsorttinen lisko. Shamjanit pukeutuvat täyspeittäviin kaapuihin eläessään aavikoilla ja paahtavassa ympäristössä, he eivät puhu sanoin, vaan viittomin ja konsonanteista muodostuvin suulla onnistuvin äänin, kuten naksahduksin ja sihahduksin. Heidän kieltään opettelevat muodostavat sanoja suullaan ja toisen ymmärtäminen on enimmäkseen viittomien ja huulilta lukemisen varassa.

 

Ensiesiintyminen kirjassa Tanssivien puiden metsä

 

Shamjaneista ei tunneta nimeltä yhtäkään yksilöä.

Ahmat

 

Ahmojen kansa tavataan Gokahdan saagoissa toistaiseksi hyvin lyhyesti. Miyatogista pohjoiseen kallioiden takana rehevä metsäinen maa käy omaa katkeraa sisällissotaansa jo toista vuosituhatta. Ahmojen nelja klaania ovat onnistuneet tappamaan sukupuuttoon muut pedonveriset kansat alueelta ja koittavat eliminoida toisiaan. kansan ainoa linkki sivistykseen ja muihin kansoihin on kotkien kansa, joihin pitävät yhteyttä vihamielisen harvoin.

Ahmoilla on kaksi muotoa, petomuoto ja kaksijalkainen muoto, jossa ei ole juuri mitään inhimillistä. Ahmojen puhekyky on heikko.

 

Ensiesiintyminen mahdollisesti tulossa saagoihin kuulumattomassa kirjassa.

 

Hyeenat

Hyvin huonosti tunnettu kansa, jonka pääelinkeino on orjakauppa. Ahmoilla on vain kaksi muotoa, joista kummassakaan ei ole mitään inhimillistä. Kaksijalkainen muoto ja petomuoto.

 

Hyeenojen ensiesiintyminen on suunnitteilla vielä keskeneräisessä kirjassa Hopeatiikeri.